Historia – Sivu 6

Koska digitaalisien pelien kanssa toiminta oli ollut hankalahkoa lähinnä vallitsevan nihkeän asenteen johdosta, päätettiin Pelitalolla hakea hankerahoitusta hankkeelle nimeltä “Digitaaliset pelit osana tulevaisuuden elinkeinoperustaa Helsingissä ja Suomessa”. Hanke sai kolmivuotisen rahoituksen vuosille 2012-2014 ja sen tavoitteina oli seuraavat:

  • Lisätä nuorten parissa työskentelevien ymmärrystä nuorten pelikulttuureista
  • Aktivoida pelitoimialan toimijoiden, julkisen sektorin toimijoiden sekä pelaavien nuroten välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä
  • Kehittää nuorisotyöllisen pelitoiminnan tapoja ja malleja

Vuosina 2010-2013 Pelitalon etäpistetoimintaa laajennettiin ja myös rakennettiin uudelleen. Sekä toiminnallisista että ylläpidollisista syistä joitain etäpisteitä yhdistettiin, jotta mahdollisimman moni etäpiste sai vähintään kymmenen tietokonetta käyttöönsä. Vuoden 2013 aikana kymmenen tietokoneen etäpisteitä oli Pasilan, Viikin ja Malminkartanon nuorisotaloilla sekä Nuorisotalo Merirastissa.

Haaga-Kaarelan alueen osallistuvan budjetoinnin RuutiBudjettiäänestyksessä päätettiin 2013, että Kannelmäen nuorisotalolle on saatava pelihuone. Uusia tuulia Pelitalon toimintaan tuli myös samoihin aikoihin käydyissä keskusteluissa Helsingin kaupunginkirjaston kanssa aloitettavasta yhteistyöstä, jossa kahteen kirjastoon, Kontulaan ja Lauttasaareen, hankittaisi viisi uudenkarheaa pelimyllyä molempiin. Näin Pelitalon kokonaistietokonemäärä saatiin nostettua pyöreään sataan pelikoneeseen.

2014 vuoden loppupuoliskolla Kannelmäen tietokoneet päätettiin sijoittaa Tapulikaupungin nuorisotalolle, sillä Kannelmäen nuorisotalon pelihuone, ja itseasiassa koko talo, odotti remontointia. Kirjastoyhteistyössä koettiin samoihin aikoihin myös muutoksen tuulia, kun Lauttasaaren kirjasto vetäytyi pois Pelitalon etäpistetoiminnasta. Lauttasaaresta vapautuneille koneille alettiin etsiä uutta sijoituskohdetta toisista kirjastoista.

« EdellinenSeuraava »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *