Koulutukset

Miksi nuoret pelaavat? Mitkä ovat suosituimmat digitaaliset pelit tällä hetkellä? Mitä nuoret voivat peleissä oppia?

Pelitalon koulutustoiminnasta vastaa vuosina 2012-2014 hanke: Digitaaliset pelit osana tulevaisuuden elinkeinoperustaa Helsingissä ja Suomessa. Hankkeessa on tavoitteena lisätä aikuisten ymmärrystä nuorten digitaalisen pelaamisesta ja siihen liittyvistä moninaisista mahdollisuuksista. Pelitalolla on koulutettu mm. opettajia, järjestötoimijoita, nuoriso-ohjaajia, kirjastotyöntekijöitä sekä muita Helsingin kaupungin työntekijöitä. Koulutuksia on järjestetty yhdessä laajan yhteistyöverkoston kanssa, johon kuuluu esimerkiksi kaupungin koulutusorganisaatioita ja hankkeita, sekä pelialan keskeisiä toimijoita. Lisäksi hanke tekee yhteistyötä Pelikasvattajien verkoston kanssa.

Hanke on myös tuottanut Pelitalon nettisivuille osion ”tietoa aikuisille”, josta löytyy paljon aihetta koskevaa itseopiskelumateriaalia ja jonka kautta hankkeelta voi tilata ilmaista koulutusta vielä koko vuoden 2014.

Hanketta rahoittaa Helsingin kaupungin innovaatiorahasto. Hankkeessa työskentelee kaksi projektisuunnittelijaa ja yksi nuoriso-ohjaaja.

voit suunnitella ja tilata omalle työyhteisöllesi koulutuksen nuorten digitaaliseen pelaamiseen liittyvistä teemoista.Voit vapaasti valita koulutuksen sisällön, muodon, pituuden ja paikan pääkaupunkiseudulla. Tutustu alla oleviin tietoihin ja varaa koulutus sivun lopussa olevien ohjeiden mukaan. Pääkaupunkiseudulla vuonna 2014 järjestettävät koulutukset ovat ilmaisia.

 

Koulutusten aihe

Järjestämissämme koulutuksissa voidaan käsitellä seuraavia aihealueita. Yhden aihealueen käsittelyyn suosittelemme varaamaan noin 45 minuttia aikaa. Suosittelemme, että jokaisessa koulutuksessa käydään läpi ainakin Johdanto nuorten digitaaliseen pelikulttuuriin-osio sekä toiminnallinen pelituokio.

Johdanto nuorten digitaaliseen pelikulttuuriin

  • Suositellaan jokaiseen vierailuun
  • Nuorten pelikulttuurin monipuolisuus, laajuus ja yhteisöllisyys
  • Lanitus, pelinkehitys ja kilpapelaaminen

Nuoret digitaalisina pelaajina

  • Erilaiset tavat pelata ja harrastaa pelikulttuureja
  • Pelikulttuurin harrastamisen motiivit
  • Eri pelaajatyypit: Kilpailijat, seikkailijat jne.
  • Eri peligenret
  • Tytöt ja pojat pelaajina

Digitaalinen pelaaminen nuorten kanssa työskentelyn välineenä

  • Konkreettisia esimerkkejä pelejä hyödyntävistä työmuodoista ja niiden tavoitteista
  • Nuorten pelaaminen nuorisotyön, opetustyön ja sosiaali- ja terveysalan työn näkökulmasta
  • Viihdepelaamisesta hyötypelaamiseen
  • Pelit ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen

Oppiminen digitaalisissa peleissä

  • Peleissä ja peliharrastuksessa oppiminen
  • Pelien hyöydyntäminen informaalissa ja formaalissa opetuksessa
  • Pelillistäminen

Tytöt digitaalisten pelien kulttuureissa

  • Ennakkoluuloista eroon: tytötkin pelaa
  • Vihapuhe pelikulttuurissa
  • Mahdollisuuksien näkökulma

Pelaamisesta huolestuminen

  • Pelaamiseen liittyvät ongelmat, huolen syyt ja seuraukset
  • Peaamiseen liittyvien ongelmien ennaltaehkäiseminen
  • Peliongelmaisuuden arvioiminen ja ongelmiin reagoiminen

Toiminnallinen pelituokio

  • Nuorten suosikkipelit
  • Pelien kokeilemista eri laitteilla

Jokin muu,mikä?

  • Ota yhteyttä ja kysy, mikäli haluat koulutusta jostain muusta digitaaliseen pelaamiseen liittyvästä aiheesta.

 

Koulutuksen paikka

Koulutukset voidaan järjestää Pelitalon omissa tiloissa Nuorten toimintakeskus Hapessa Helsingin sörnäisissä. Vaihtoehtoisesti koulutuksia voidaan järjestää myös muualla pääkaupunkiseudulla, esimerkiksi koulutettavan työyhteisön omissa tiloissa. Mikäli koulutus järjestetään Pelitalolla, on koulutuksessa mahdollista kokeilla PC-ja konsolipelejä. Tällöin koulutettavan ryhmän koko voi olla max. 35 henkilöä.

 

Koulutuksen pituus

Koulutusten pituus voidaan päättää koulutuksen tilaajan toiveiden mukaisesti. Suosittelemme kuitenkin, että yhden aihealueen käsittelyyn varattaisiin aikaan noin 45 minuuttia. Yhden työpäivän kestävässä koulutuksessa ehditään käymään läpi kaikki aihealueet.

 

Koulutuksen varaaminen

Valitse yllä olevista aiheista teidän työyhteisölle sopivat kokonaisuudet koulutukselle. Ehdottakaa aika arkipäivälle klo. 9.00 – 15.00 väliselle ajalle (erityistapauksissa mahdollisuus muihinkin aikoihin) ja kertokaa mahdollinen osallistujamäärä. Voimme räätälöidä koulutuksen teidän työyhteisön tarpeiden mukaiseksi.